Koulu turvallisena työyhteisönä

Organisaatiot ovat valinneet hankkeen teemaksi turvallisen työn edellytysten parantamisen sen keskeisen merkityksen vuoksi sekä henkilöstön että oppilaiden hyvinvoinnille ja kouluyhteisön toimivuudelle. Turvallinen ja hyvinvoiva työympäristö on elintärkeä koulun oppimisilmapiirin ja yhteisöllisyyden rakentamisessa sekä henkilöstön jaksamisen ja työmotivaation ylläpitämisessä. Lisäksi työpaikan turvallisuus teema tukee oppilaiden kiinnittymistä kouluun ja luo puitteet, joissa koulu voi reagoida työelämän murroksiin tulevaisuussuuntautuneesti. Hankkeen avulla pyritään vahvistamaan valtion kielikoulujen (Ranskalais-suomalainen koulu, suomalais-venäläinen koulu ja Helsingin eurooppalainen koulu) valmiuksia kohdata muuttuvan työelämän ja koulujen tarpeita, edistämään tieto- ja tutkimuspohjaista toimintakulttuuria sekä lisäämään yhteisöllisyyttä. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa keskitytään turvallisen työympäristön rakentamiseen, työhyvinvointia tukevaan työnohjaukseen sekä kattavaan kriisiviestinnän suunnitteluun.

Hankkeen tavoitteena on kehittää valtion kielikoulujen turvallista työympäristöä, työhyvinvointia ja työntekijöiden kokemuksia. Samalla hanke tukee oppilaiden kiinnittymistä kouluun ja kouluyhteisön toimivuutta. Tavoitteena on myös vahvistaa oppilaitosten valmiuksia vastata työelämän muutoksiin ja kouluyhteisöjen muuttuviin tarpeisiin. Lisäksi hanke pyrkii edistämään yhteisöllisyyttä sekä vahvistamaan tieto- ja tutkimuspohjaista toimintakulttuuria.

Kehittämistoimenpiteet ja -menetelmät:

  • Työyhteisön turvallisuuden ja työhyvinvoinnin vahvistaminen: Tavoitteellinen työnohjaus sekä työhyvinvoinnin
    tukeminen valmennuksellisilla ja kohdennetuilla toimenpiteillä. Omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistaminen.
  • Työntekijäkokemuksen parantaminen: Asiantuntijoiden valmennuksen avulla kehitetään palautekanavia ja otetaan käyttöön mentorointiohjelma työntekijöiden ammatillisen kasvun tueksi.
  • Viestintä- ja kriisiviestintäsuunnitelman ajantasaistaminen: Päivitetään viestintäprosessit ja jaetaan parhaat käytännöt asiantuntijoiden avustuksella ja ohjeistuksella.
  • Tulevaisuusosaamisen lisääminen: Kehitetään toimenpiteitä, joka tukee oppilaitosten valmiuksia vastata työelämän ja kouluyhteisöjen muuttuviin tarpeisiin.
  • Työhyvinvointikyselyn toteuttaminen ja analysointi: Toteutetaan kysely säännöllisesti, ja tulosten perusteella laaditaan konkreettisia toimenpidesuunnitelmia työhyvinvoinnin parantamiseksi.

Hankkeessa järjestetään seuraavia toimintoja, jotka keskittyvät erityisesti tulevaisuuden työelämätaitoihin:

  • Kriittinen ajattelu ja medialukutaito sekä tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa
  • Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Kestävä kehitys ja sen integrointi koulutyöhön
  • Mentoroinnin ja perehdyttämisen kehittäminen työnohjauksen avulla