Hyppää sisältöön

Työkaluvinkkejä

Täältä löydät linkkejä ja vinkkejä muualla julkaistuihin työkaluihin ja sivustoihin, joita voit hyödyntää valmentavan ja oppivan työkulttuurin kehittämisessä. Niissä painopiste saattaa olla kapeampi ja sisältö keskittyä jonkin VALOA-sivustollakin esiin tuodun osa-alueen syventämiseen tai edistämiseen. Toisaalta koko näkökulma käsitteineen voi olla hieman erilainen. Kaikissa on kuitenkin lopulta kysymys yhdessä oppimisen edellytysten kehittämisestä ja uudistumiskyvyn vahvistamisesta muuttuvien toimintaympäristöjen keskellä.

Vinkki: Muista myös muut valtionhallinnon yhteiset työkalusivustot. Niihin pääset tutustumaan valtiolla.fi:n etusivulta.

Erätauko-sivusto

Erätauko on uusi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua – mahdollisuus pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Erätauon avulla voit tuoda eri lähtökohdista tulevia ihmisiä käymään tasavertaista keskustelua ja saat paikalle myös heidät, jotka herkästi jäävät keskusteluiden ulkopuolelle.

Erätauko-sivustolle pääset tästä

Yhteisöohjautuvuustesti

Arvioi itseohjautuvuutta työyhteisönne, organisaationne ja oman toimintasi näkökulmista yhteisöohjautuvuustesteillä