Tankki täyteen – tili tyhjäksi

Huumori on kaukana autoa tankatessa keväällä 2022. Tätä kirjoittaessa Jyvässeudulla bensiinin ja dieselin litrahinnat huitelevat noin 2,13-2,39 välimaastossa. Eikä helpotusta ole näköpiirissä.

Polttoaineiden hinnannousu kurittaa erityisesti kuljetusalaa, niin henkilö- kuin tavaraliikennettä. Muita kärsiviä toimialoja ovat mm. matkailuala ja maatalous. Kalliilla polttoaineella on kuitenkin myös ikäviä seurauksia, jotka eivät tunne toimialarajoja.

Töihin lähtö – siis siirtyminen kotoa työpaikalle – ei houkuta. Jos aiemmin päivittäinen keskimäärin mahdollinen työmatka oli korkeintaan noin 70-80 km suuntaansa, tällä hetkellä kipurajan arvioidaan olevan jo noin 30-40 kilometrissä. Pitkien etäisyyksien maakunnassa tämä ylittyy nopeasti. Työntekijät laskevat mitä jää viivan alle, ja kannattaako töissä käyminen ylipäätään. Tilanteessa, jossa yritykset ja työnantajat tuskailevat muutenkin osaajapulan kanssa, on työn vastaanottamisesta tulossa koko ajan kannattamattomampaa silloin, kun työpaikka ei ole ihan lähellä.

Eikä tässä vielä kaikki! Koronapandemian seurauksena linja-autoliikenteen käyttäjämäärät ovat laskeneet, ja alan syvä taantuma vaikuttaa myös työmatkapendelöintiin. Myös teiden kunnossapito kallistuu, päällystystöitä joudutaan karsimaan ja tiestön kunto uhkaa heikentyä.

Huokausten saattelemana ilmoille parahtaa kysymys: ”Onko leipänsä tienatakseen joka päivä pakko ajaa työpaikalle?”

Lohdullinen vastaus selkääntaputusten ja nenäliinan kera kuuluu: ”Ei välttämättä.”

Virallisemman vastauksen kysymykseen antaa Tilastokeskuksen työvoimatutkimus huhtikuulta, jonka mukaan ”niilläkin toimialoilla, joilla työn tekeminen etänä on ollut vain osittain mahdollista, on löydetty uusia tapoja työskennellä etänä aiempaa enemmän.”

Kaikkea etänä ja paikasta riippumatta tehtävää työtä ole vielä löydetty. Monelle työntekijälle jo yksikin etäpäivä viikossa toisi säästöjä työmatkakulkemiseen ja helpotusta työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Lisäksi moni työnantaja löytäisi kaipaamansa tekijän helpommin, kun laajempi etätyön hyödyntäminen mahdollistaisi laajemman rekrytointialueen.

Mietityttääkö, miten sinä itse tai työntekijäsi voitte vähentää työmatkakulkemista ja lisätä etätyötä ja joustoa työn suorittamisen paikan suhteen? Maksutonta tukea on tarjolla. Keski-Suomen ELY-keskuksen Monipaikka-asiantuntijat ovat apunasi löytämässä työtehtäviä ja niiden osia, joita voi tehdä paikasta riippumatta ja muokkaamaan nykyisiä työnkuvia monipaikkaisemmiksi. Ettei tarvitse siellä tankilla huokailla.

Kirjoittaja

Taneli Minkkinen

Projektisuunnittelija, Keski-Suomen ELY-keskus

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *