Johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen

Etelä-Suomen Oikeusapu- ja Edunvalvontapiirin tavoitteena on uudistaa henkilöjohtamisen tukea- sekä valmentamistyötä – käytännössä johtamisen johtamista. Muutos on pysyvää, jatkuvaa ja vaatii meiltä välillä hyvin nopeaa sopeutumista. Mm. meneillään oleva voimakas digitalisaatio, työn monipaikkaisuus sekä yhteiskuntaan vaikuttavat kriisit näkyvät virastomme tarpeessa esihenkilöiden vahvemmalle tuelle ja yhtenäisemmälle työnantajatyölle. Elämme siis ajassa, jossa työelämä ja tekemisen tavat on muuttuneet, halusimme tai emme, ja tällöin – viraston oman jo aiempien vuosien sloganin mukaan ”Johtamisen on muututtava eniten”. Ja nimenomaan ihmisten johtamiseen tulee tulevaisuudessa satsata entistä enemmän.

Virastossamme on koettu kovaa kuormittumista. Sekä henkilöstöltä että esihenkilöiltä on tämän vuoksi pitkään edellytetty resilienssiä. Esihenkilöiden jaksamisen vaatii meiltä isompaa panostusta heidän tuekseen, jotta he puolestaan voivat olla henkilöstön tukena. Esihenkilöiden hyvinvointi on meille hyvin tärkeää ja esihenkilö on tiiminsä yhdessä pitävä lenkki. Aloittamalla valmentavaan esihenkilötyöhön vahvasti panostamalla haluamme parantaa myös työntekijäkokemusta, työhyvinvointia ja henkilöstötyytyväisyyttä. Hyvin jaksava ja tukea monesta suunnasta saava innostava esihenkilö jaksaa ja toimii mahdollistajana omalle tiimilleen. Työkykyä, työhyvinvointia, työyhteisön ilmapiiriä ja organisaatiokulttuuria nimenomaan johdetaan ja täten johtamisen kehittäminen on ensimmäinen askel kohti isompaa muutosta työyhteisössä. Loppujen lopuksi tavoitteena tulee olla tietysti työn tuottavuuden ja vaikuttavuuden ja laadun parantuminen ja tutkitusti hyvä työilmapiiri, hyvä työntekijäkokemus ja työtyytyväisyys heijastuu niin hakijoille kuin asiakkaillekin asti. Työyhteisön resilienssiä pyrimme tutkailemaan yhteistyössä Valtiokonttorin käynnistämään työyhteisön resilienssipilotointiin hakemalla

Hankkeen tavoitteena on, että esihenkilö, joka saa hyvän tuen, viestii hyvin, omaa myönteisen asenteen sekä on toisten esihenkilöiden kanssa verkostoitunut, hänen resilienssinsä syventyy ja hän luo sitä myös ympärilleen. Oikeusministeriön tavoitteena on oikeusapu- ja edunvalvontapiirien yhdistyminen yhdeksi valtakunnalliseksi virastoksi. Pilottina uudistumis- ja ennakointikykyä mallintaessa voimme viedä parhaat opit ja käytännöt myös tulevan valtakunnallisen viraston käyttöön. Tavoitteena on osittain luoda yhteisiä toimintamalleja (esim. 360-esihenkilöarviointien käyttöönotto ja purkaminen), joita siten tulevaisuudessa voidaan toistaa ”johtamisen työkalupakista”. Myös vertaismentoroinnin voimavaroja kannattaa näkemyksemme mukaan hyödyntää entistä enemmän.

Hankkeellamme haluamme edistää myös Oikeusministeriön tärkeitä vaikuttavuustavoitteita, joita ovat mm. korkealaatuinen oikeusturva on kaikkien saatavilla ja suunnitelmallinen uudistuminen pohjaa ennakointiin. Oman virastomme henkilöstötavoitteena on osaava ja hyvinvoiva henkilöstä sekä osallistava ja innostava johtaminen, joka tukee tavoitteiden saavuttamista ja työhyvinvointia.

Suunniteltuja toimenpiteitä:

• Esihenkilöiden verkostot/foorumit, -sparrit ja -infot
• Esihenkilöiden 360-arvioinnit
• Valmentava esihenkilö- valmennus ja johtamisen erikoisammattitutkinnot
• Esihenkilö identiteetin vahvistaminen
• Esihenkilön itsensä johtaminen ja hyvinvointi
• Esihenkilöiden tehtävänkuvien uudistaminen nykyaikaan ja vastuiden selkeyttäminen (esihenkilö ja tiiminvetäjä jne.)
• Hallinnon kumppanuusmalli esihenkilöiden tueksi
• Työhyvinvointi-, työura- ja työkykyjohtamisen mallien jalkauttaminen koko organisaatioon
• Hakeminen Valtiokonttorin resilienssipilottiin
Yllä mainitut ja muut tarpeesta nousevat tuen toimenpiteet organisaatiokulttuurin kehittämiseksi.