Hyppää sisältöön

Muutoshahmotus

Kesto: noin 60 min

Mikä
Muutoshahmotus auttaa hahmottamaan työnne kehitystä kokonaisuudessaan.

Milloin

  • Kun halutaan tehdä näkyväksi suunta, johon asiakkaiden tarpeet ja toimintaympäristö on kehittymässä
  • Kun halutaan hahmottaa miksi valmentavaa ja oppivaa työkulttuuria juuri nyt tarvitaan ja minkä muutoshaasteiden ratkaisuun

Mitä

Tietokone tai tusseja, tarralappuja, fläppipaperia jne.

Miten

  1. Muutoshahmotus-työpohjan täyttäminen (30 min)
  2. Keskustelu syntyneestä tilannekuvasta (30 min)
  • Miltä syntynyt kokonaiskuva näyttää?
  • Mitkä ovat keskeisimmät muutokset toiminnassanne?

Kun muutoshahmotus on tehty, voitte sen pohjalta pohtia, mihin asioihin olisi hyvä tarttua ja etsiä ratkaisuja ja mitä edistää.

Käytännön kehittämiskohteita voitte viedä eteenpäin esimerkiksi Kokeilun suunnittelu -työkalun avulla.

Vinkki:

  • Työskentelyn voi toteuttaa myös siten, että jakaannutaan pienryhmiin täyttämään muutoshahmotusta, jonka jälkeen tuotokset
    kootaan yhteen ja niistä keskustellaan. Huolehdi silloin, että osallistujilla on joko tulostettu tai sähköinen työpohja.
  • Jatkakaa työskentelyä VALOA-työkirjan avulla

Vahvuudet

  • Auttaa tekemään näkyväksi asioita, jotka jo näkyvät
    toiminnassa tai toimintaympäristössä
  • Edistää työyhteisön yhteistä keskustelua ja tilannekuvaa
  • Menetelmä auttaa konkretisoimaan valmentavan ja
    oppivan työkulttuurin tarvetta ja hyötyjä
  • Auttaa löytämään ratkaisuja ja kokeiluja muutoshaasteisiin, mutta tämä edellyttää jatkotyöstämistä, esimerkiksi VALOA-työkirjan avulla

Heikkoudet

  • Muutosten kuvaamisen tasoa voi olla vaikea löytää, ei liian yleinen, eikä liian yksityiskohtainen
  • Usein työstöön menisi enemmänkin aikaa, joten keskustelua joudutaan ehkä tiivistämään

Tutustu myös näihin