Hyppää sisältöön

Työpajaprosessi jännitteiden tarkasteluun

Resilienssiä vahvistetaan kehittämällä organisaation kyvykkyyttä ymmärtää ja käydä rakentavaa dialogia toimintaan vaikuttavista pysyvistä jännitteistä. Esittelemmekin ohessa prosessin, jonka tavoitteena on harjaannuttaa organisaation jäseniä käsittelemään erilaisia jännitteitä. Kehitysprosessi sisältää neljä vaihetta: valmistelutyöpajan ja kolme varsinaista työpajaa. Prosessia on kuvattu alla olevassa kuvassa.

Tälle sivustolle on koottu ensin yleiset ohjeet prosessia kannattelevalle fasilitaattorille ja tarkemmat kuvaukset kustakin vaiheesta: Työpaja 1, Työpaja 2 ja Työpaja 3. Aluksi kuitenkin muutama asia, jotka kannattaa huomioida prosessiin lähdettäessä.

  • Resilienssin tukeminen tarkoittaa uudenlaista toimintamallia koko organisaatioon. Myös johdon on syytä olla osallisena – ja vähintäänkin tukea työtä.
  • Prosessi olisikin hyvä ottaa ensin käyttöön johtoryhmässä, jonka jäsenet voivat sitten viedä sen omiin tiimeihinsä.
  • Prosessi vaatii kannattelijansa – fasilitaattorin – jonka on hyvä tutustua ensin tausta-aineistoon kokonaisuudessaan. Fasilitoijan tehtävänä on myös työpajan tulosten kiteyttäminen. Fasilitoinnissa kannattaa suosia parityöskentelyä.
  • Suosittelemme aluksi perehtymistä koko toimintamalliin. Prosessissa on hyvä tarkastella organisaation ajankohtaisia kysymyksiä, mutta sen ensisijainen tarkoitus on uuden työtavan oppiminen. Työpajoissa on hyvä kannustaa tuomaan vapaasti esiin erilaisia näkökulmia, raakilemaisestikin.
  • Suosittelemme, että jännitetyöpajat toteutetaan ensisijaisesti kasvokkain ja saman työryhmän kesken.
  • Työpajat voisivat olla noin 2–3 viikon välein. Näin ajatukset voivat prosessoitua niiden välissä, mutta asia ei pääse unohtumaan.
  • Kun toimintatapa on tullut tutuksi, voi työskentelypohjia myöhemmin käyttää myös erillisinä tiettyjen kysymysten tarkasteluun.
  • Prosessi on erityisen hyödyllinen fuusioissa, sillä erilaisten näkökulmien näkyviksi ja ymmärrettäviksi tekeminen tukee myöhempää yhdessä toimimista.